Amerikkalaisen johtamisen piilolihakset (23.10.2017)

Aikansa eläneet myytit murskataan ja pyhät lehmät joutavat teuraalle työyhteisöjen johtamisessa.

Ennen oli esimiehillä ja ylemmällä johdolla käytössään lyömätön johtamisen väline ja työntekijöiden motivointiin pettämätön keino – herran pelko – joka nimensäkin  puolesta jo joutaa Aamulehden (AL 17.9.2017) johdattelemana saunan sytykkeeksi. Myös yli sata vuotias ”tieteellinen johtamismalli” (Taylor F.W.  – The principles of scientific management, 1911) on tullut tiensä päähän.

 

Kannustamisesta ja motivoinnista pauhaavia professoreita, konsultteja ja koulutusyhtiöitä on vaikea ymmärtää.

Me jotka olemme olleet mukana ”oikeissa työyhteisöissä” olemme huomanneet että ihmiset toimivat epärationaalisesti, ovat taipuvaisia laiskuuteen ja motivoituvat herkästi työn ulkopuolisista asioista – yhtälailla työntekijät kuin pomotkin. Silti tai ehkä juuri siksi, tiimiytyminen, motivaatioleirit, yhteishengen kohotustilaisuudet ovat suosiossa. Palkitsemisjärjestelmiä tuottavat konsultit ja luovuuteen taipuvaiset elämystehtailijat sekä muut tapahtumayritykset elävät lihavia vuosiaan.

 

Esimiehet ja johtajat ostavat hyvää omaatuntoa – se on eräänlaista nykyajan anekauppaa.

Johto ja esimiehet lähtevät alaisten kanssa hengen nostatustapahtumiin ja työyhteisövalmennuksiin. Unohtaen erään totuuden: Jari Sarasvuo vastasi saamaansa kriittiseen palautteeseen Trainer’s Housen aikoina että ”Valmennus on kuin tärpättiä – tujua tavaraa mutta se haihtuu nopeasti!” Isoisäni olisi sanonut ettei kannettu vesi kaivossa pysy – sama asia vaikkei kovin muodikas ilmaisu. Pomoilla on tällaiset omanlaiset virtuaaliset escape-roomit, monille se on pakotie johtamisesta.

 

Motivointi Sitouttaminen

Toiseen surulliseen kategoriaan kuulunee monet MBA-kurssitukset. Osallistujille opetetaan hienoja johtamisen periaatteita, yrityskulttuuria, strategiaa ja ”leadershippiä” – joiden kaltaisia hienouksia ei oman työnantajan ympyröissä ole kuuna valkeana tavattu – eikä tavata. Se on iso prosenttiosuus näistä kurssin käyneistä jotka joko a) turhautuu ja myrkyttää työpaikkansa ilmapiiriä tai b) turhautuu ja vaihtaa työpaikkaa – koska MBA-kurssilla opitut ihanteet tai ”hyvä johtaminen” on niiiiiiiiin kaukana todellisuudesta. Harmi, etenkin jos työnantaja on yrittänyt motivoida (ymmärtämättä että motivointi ≠ sitouttaminen) MBA-kurssituksella avainhenkilöä jäämään palvelukseensa – molemmat osapuolet ovat tässä kaupassa hävinneet.

 

Miksei opeteta ”followershippiä”, loistokas johtajuus tarvitsee taakseen hyvän porukan – miten sellainen rakennetaan? Väitän että hyvä followership muokkaa itselleen hyvän leadershipin – taas olisi isoisällä sanottavaa: ”vakka kantensa valitsee”.

 

Kaiken salliminen ja epärealistisen maailmankuvan tuputtaminen on saavuttanut käsittämättömät mittasuhteet.

Erilaisuuden ihannointi, yksilöllisyyden ymmärtäminen ja katteettomat arviot jokaisen erinomaisuudesta ja henkilökohtaisista vahvuuksista ovat saavuttaneet sairaat mittasuhteet. Tähän ovat ensisijaisesti syypäitä milleniaalien kasvattajat. Minkälaista hyvää omaatuntoa isät ja äidit ovat ostaneet, kun lapselle pitää leperrellä tämän loppumattomasta ihanuudesta ja oikeudesta olla yksilöllinen ja samalla hyvä(ksytty). Kaikki – siis ihan kaikki – piirustuksen suttaukset ja räpellykset ovat ”tosi hienoja” ja ”ihania”. Vanhemmuuden asetelmasta irroitettuna suunnatonta myötähäpeää aiheuttavat laulu- ja tanssiesitykset kehutaan maasta taivaaseen. Miksi?

 

Henkilökohtainen menestyminen voi rakentua vain terveelle ja objektiivisille omakuvalle – tai rikokselle josta ei jää kiinni.

Eikö lapsilla ja nuorilla ole oikeus realistiseen maailmankuvaan ja realistiseen omakuvaan. Kouluissa pääsee luokalta nekin jotka ei mitään välitä oppia, en syytä tässä lapsia, koululaitoksen uhreja ovat. Helsingin Sanomissa (3.10.-17) OAJ:n pj. Luukkaisen kerrotaan twiitanneen (?) ”Suurta osaa pojista ei huvita kuin pelaaminen ja viihteellisyys. Vaivannäkö ja ponnistelu ei tule kuuloonkaan”.  Siis mitä? Vaivannäkö ja ponnistelu ei tule kuuloonkaan? Tälle ilmiölle on annettu psykologiassa ihan oma termi ”instant gratification”! Arvatkaa miksi Facebook ja pari muuta sosiaalista mediaa on niin koukuttavia, niistä nämä alisuoriutujat ja vaivannäköä karttavat lapaset saavat välittömän positiivisen palautteen, jota ei nuorille koululaitos – tai aikuisille työelämä – anna, siis välittömästi kun kaikki hyvä halutaan nyt tai heti!

 

Työntekijä teki ilmoituksen työpaikkakiusaamisesta kun esihenkilö vaati tätä suorittamaan myös sellaisia työtehtäviä jotka eivät olleet työntekijän mielestä ”kivoja”.

Koulumaailman surkeutta jatketaan työpaikoilla, annetaan ihmisten räpeltää, tehdä huonoa jälkeä ja olla kehittämättä omaa ammattitaitoaan – siis annetaan lillua siinä harhaisessa täydellisyyden omakuvassa. Annetaan kiukutella ja harata vastaan asioissa ja ihmissuhteissa – ongelmat (eli alisuoriutumiset) lakaistaan maton alle – koska kaikilla on oikeus yksilöllisyyteensä jota tulee arvostaa, sallia ja kunnioittaa. Jokainen ihminen on hyvä jossain, mutta mitäs kun se yksilöllinen ”hyvyys” ja työpaikan tarpeet eivät kohtaa? Sitten kai pitäisi nähdä vähän vaivaa ja ponnistella – siis joko  a) pomon heivata moinen työntekijä tai b) työntekijän alkaa kehittää osaamistaan ja hankkia ”hyvyyttä” jolla on käyttöä (tietenkin on vaihtoehto hakeutua muualle töihin…).

 

Yhteenveto

Kasvatuksessa jo imeväisikäiset turrutetaan siihen valheelliseen uskomukseen että he ovat erityisiä, parhaita, täydellisiä  ja yksilöllisyydessään virheettömiä – ihan niin kuin kaikki muutkin n. 7 miljardia ihmistä tällä maapallolla. Työelämässä epäonnistumiset ja rimanalitukset kuorrutetaan tai lakaistaan maton alle kaiken maailman tarinoilla Edisonista, kuinka monta sataa kertaa hänen piti epäonnistua ennen hehkulampun keksimistä – mitä hemmettiä? Tämä johtaa siihen, että epäonnistujat jatkavat harhaista elämäänsä ja  kuvittelevat olevansa jokaisen mokan jälkeen lähempänä suurta läpimurtoa jossa heidän erinomaisuutensa pääsee loistoonsa. Jossain kohtaa todellisuus iskee takaisin, ja sitten haetaankin mielialalääkkeet apuun…. Miten joku voi kuvitella että jollain kliinisesti testatulla molekyylillä korjataan elämän mittainen erhe? Ole tässä nyt sitten hyvä pomo, EN OLE! Olen Bad Ass Boss aka. BAB!

****

Tervetuloa BAB:n ”herätysjuhlille” –  tulevissa(kin) blogeissa periaatteina ja teemoina ovat: suora puhe, suora palaute ja avoin kirjallinen nykyajan työyhteisöjen ihmettely.

 

Yst. Terv. The BadAssBoss

 

P.S. Seuraavassa blogissa vedetään Leaniltä pomolta mattoa alta ja veivataan anti-Lean ilmanvastuskerroin tosiasioiden kanssa realismin partaalle.

****

Takaisin